Keväinen Como Elisan kanssa

IMG_4191-2

IMG_4196-2

IMG_4209-2

IMG_4212-2

IMG_4214-2

IMG_4220-2

IMG_4236-2

IMG_4244-2

IMG_4249-2

IMG_4253-2

IMG_4255

IMG_4259-2

IMG_4263-2

IMG_4275-2

IMG_4308

IMG_4314

IMG_4318

IMG_4343

Sunnuntaina lähdettiin Elisan kanssa Comoon bussilla. Leccon keskustassa oli jonkinlainen maraton käynnissä, mikä aiheutti teiden sulkemisen. Kymmenen bussimme ei siis saapunut ollenkaan asemalle, vaan meidän piti kävellä vähän matkan päähän eräälle sillalle odottamaan seuraavaa bussia. Se lähti vasta kahdentoista aikaan, joten juotiin kahvit kahvilassa, ennen bussin tuloa.

Comoon saavuttaessa suunnattiin nokka kohti funicularea, joka veisi meidät ylös vuorelle, mutta jäätävän jonon vuoksi päätettiin skipata tällä kertaa. Itse olen käynyt ylhäällä vuorella kaksi kertaa, mutta Elisa sanoi odottavansa seuraavaan kertaan, joten päätettiin tehdä kävelykierros keskustassa. Käveltiin, otettiin kuvia ja nautittiin Comosta viileässä puolipilvisessä säässä.

Neljän aikoihin nähtiin vielä Beth ja Carola, mutta näkeminen oli vain pikainen, sillä kuuden aikoihin otettiin Elisan kanssa bussi takaisin Leccoon ja mentiin syömään Capri-nimiseen ravintolaan.

Tänään tiistaina menin italiantunnille, jonka jälkeen suuntasin mun läppärin kanssa kirjastoon lähettelemään työhakemuksia Suomeen. Eilen vappuna oli tosiaan sateinen sää ja olin vaan kotona, mutta kävin kyllä juoksulenkillä taas varmaan kahen viikon tauon jälkeen. Menin lenkille tunneleihin, kun niissä ei sada. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s